maanantai 4. toukokuuta 2015

Varoitusmerkkivalo: Omasta terveydestä huolehtiminen saa maksaa

Täysikuu valaisi yötä ja aurinko helli aamupäivällä. Kevät rynnistää täydellä voimalla. Isäntä on viime päivät kylvänyt. Minä taas olen koettanut kääntää kukkapenkkiä ja hoitaa kompostia. Se on raskasta työtä ja selkäkin vähän kipeytyi eilen illalla. Ehkä se johtui siitä, että pyhätyö ei tuo siunausta. Kuu ei kuitenkaan häirinnyt yöuniani ja heräsin aamulla täynnä energiaa. Mietin mitä kaikkea pitäisi ehtiä tehdä näinä vapaapäivinä ja tartuin tomerasti toimeen.

Pyöräilin kauppaan hakemaan jauhelihaa ja tein päivänsankarin herkkuruokaa: lihapullia. Myös eilistä raparperipiirakkaa on vielä jäljellä hänelle joka täyttää tänään 23. Taitaa vain kotiintulo viipyä myöhälle yöhön.

Iltapäivällä oli esitäytettyjen veroilmoitusten vuoro ja olihan niissä jotain lisättävää ja korjattavaa. Mutta sitten en jaksanutkaan muuta, totesin, että sydän vaatii lepopäivää ja päätin sen antaa. Ranteessani nimittäin alkoi palaa sellainen varoitusmerkkivalo, kun sykemittari näytti istualtaankin 136 satunnaiseen tahtiin tulevaa lyöntiä minuutissa. Kuukauden päästä pääsen ablaatiohoitoon. Nyt täytyy vain elää voinnin mukaan.

Kysymme toisiltamme nykyään lähes päivittäin, miten sinun sydämesi pomppii. On hupaisaa miten samalla tavalla vanhenemme rakkaani kanssa. Toisaalta olen ajatellut, että meillä on ollut niin paljon suruja, kun olemme menettäneet jo nuorina neljä rakkaista sisaruksistamme. Ehkä juuri surut ovat ottaneet sydämeen, onhan sydän jonkinlainen tunteiden keskus. 

Joudun viemään Skodani huoltoon vähän tiheämmin kuin kerran vuodessa. Huoltovalo tapaa syttyä noin 27 000 kilometrin ajon jälkeen. Vaihdetaan öljyt ja tehdään muutkin huollot ohjelman mukaan. Satasten huoltolaskua maksaessa olen monta kertaa ajatellut, että miksi oikeastaan pihtaan omasta hyvinvoinnista, kun hoidatan autoani näin säntillisesti. Voisin joskus vaikka käydä hierojalla liestyttämässä niskaa tai hankkia toisenkin polkupyörän kaupunkiajoon. 

Meillä ihmisillä pitäisi oikeasti olla varoitusmerkkivaloja, että huomaisimme ajoissa mikä osa alkaa kulua liikaa ja miten kone yskii ja koska tarvitaan latausta. Millainen huolto olisi pitänyt tehdä 50-vuotiaana ja entä nyt?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti