Muistin manipulointia

Kalatiskillä oli saatavilla tuoreita silakoita, ja koska isäntä ei ole kotona, ostin niitä reilun kilon. Muutoin kaikkiruokainen puolisoni ei pysty syömään paistettuja silakoita. Hän on luultavasti saanut lapsena huonoja silakoita, kun asui silloin sisämaassa, ja vatsa muistaa sen.

Mikähän kala tämä mahtaa olla?

Minulle taas ruisjauhoissa leivitetyt ja voissa paistetut silakat olivat lapsena suurta herkkua, ja kyllä ne nytkin maistuivat sekä itselleni että Pomille. Kissat myös nauttivat kalanperkeistä. Ajattelin, että koska söin silakat ruotoineen, sain paljon fosforia ja muisti parani kertaheitolla. Pidin itseäni siis terveellisen kala-aterian jälkeen vielä entistäkin fiksumpana.

Totuus näyttäytyi toisenlaisena. Kalarasvat saivat minut innostumaan outoon siivoustouhuun. Rupesin katselemaan ulkoiselta kovalevyltä vanhoja valokuvia ja tulin siirtäneeksi roskikseen yhden kansion, joka mielestäni vaikutti tyhjältä. Kuinka ollakkaan, kun tyhjensin tietokoneen roskakoria, sain ilmoituksen että tuossa kansiossa lähti parituhatta tiedostoa. 

Siinä taisi käydä niin, että kaikki edellisen tietokoneeni valokuvat menivät sen siliän tien. Yritin palauttaa kuvia jollain ohjelmalla, mutta huonolla menestyksellä. Ainut konsti on viedä tuo rikkinäinen vanha minikannettava nyt johonkin huoltoon ja kysyä josko saisivat sieltä muistista ongittua vielä kaikki valokuvat. 

Toisaalta, en ole aivan varma mitä kaipaan noista valokuvista. Olenko sen onnellisempi, jos näen ne?  Oliko siellä oikeastaan mitään arvokasta? Haittaako se, jos muutamasta vuodesta ei ole kuvan kuvaa? Muistan kuitenkin pääpiirteissään mitä on tapahtunut.

Totesimme viime viikolla suunnittelupäivässä, että jos seurakuntayhtymän varastot tyhjennettäisiin ja jätettäisiin jäljelle vain aivan arvokkain ja välttämättömin tavara, voisimme vuokrata pienemmän varastotilan ja myös löytää varastosta jotain kun tarvitsemme. Sama tilanne on meillä kotona. Jos säilytän jotain mitä arvelen tarvitsevani, en sitä kuitenkaan löydä, kun tarvitsisin. Tai oikeastaan en edes osaa etsiä, koska en muista että sellainen on jossain. Yleensä kaipaan jotain pois heittämistäni kohta, kun olen siivonnut ja heittänyt pois kaikenlaista.  Mutta en tietäisi kaivata, ellen olisi juuri siivonnut. 

Harmittelen sitä, että minulla joissakin asioissa on kovin pitkä muisti. On vaikea unohtaa joitakin vääryyksiä ja asioita joista tuntee häpeää. Jotkut ihmeenkin vanhat asiat löytyvät muistin sopukoista, kun tulee kohdalle joku asia joka muistuttaa. Siltä osin toivoisin voivani formatoida omaa kovalevyä. 

Toisaalta toivoisin, että voisin muistaa ilman valokuviakin elämän tärkeimmät ja ihanimmat hetket. Joskus kun kamera on jäänyt kotiin, olemmekin sanoneet, että annetaan tunnelman painua nyt sydämeen. Tätä voisin opetella joka päivä: tallettaa mieleen hyviä tuoksuja, rakkauden ilmapiiriä, innostuksen ja ilon hetkiä.