Terveysmunkki

Kuulin vuosia sitten kastejuhlassa eräältä Arvo Ylpön vaasalaiselta ystävältä, että yli 104-vuotiaaksi elänyt arkkiatri Ylppö arvosti sokeria hyvin puhtaana ja arvokkaana elintarvikkeena. Hänellä oli aina valkoista palasokeria jemmassa. Sokeri ei ole viime aikoina ollut oikein muodissa, mutta on ilmeistä että kaikki elintarvikkeet kohtuudella käytettyinä ovat terveellisiä.

Kun pääsin Yhteiskouluun 1970, ruokailusta olisi peritty erillinen maksu. Kiinnitin äidin huomion siihen, että veljeni oli moittinut koulun ruokaa huonoksi - siitä ei varmasti kannattaisi maksaa. En ymmärrä miten se meni niin täydestä. Päätettiin, että käyn ruokavälitunnilla ostamassa itselleni jotain läheisestä kaupasta, vaikkapa Eero Torkosta. 

Kerroin kotona, että vanhassa Osuuskassan talossa (joka on vieläkin olemassa) on pienen pieni kauppa (se oli siinä varmaan vain vähän aikaa) ja siellä on herkullisia munkkeja, jotka maksavat 33 penniä kappaleelta. Ne olivat vähän kuin berliininmunkkeja, mutta rinkulaisia, niissä oli donitsimainen taikina ja päällä valkoista räkää. Äiti lupasi minulle siis joka päivälle taskurahaa noin 30-40 penniä, että voin käydä hakemassa tuollaisen munkin evääkseni. 

Äiti oli raha-asioiden kanssa sen verran jämpti, ettei merirosvorahoihin jäänyt pennosia. Niitä myytiin tien toisella puolen kirkonaidan vieressä olevassa Invalidikioskissa. Joskus kun rahaa jäi säästöön, saatoin hakea iltapäivällä Osuuskaupasta Herajoen jogurtin, joita myytiin neliskulmaisissa pakkauksissa. En ole koskaan sen jälkeen saanut yhtä hyvää munkkia tai yhtä herkullista mansikkajogurttia.

Veli rupesi kyselemään, että mikset sä syö kunnon ruokaa. Vastasin että sähän olet moittinut koulun ruokaa. Hän sanoi nolona, että ei se ole ollenkaan niin huonoa, on vain joskus tullut sanottua, kun äidin tekemä ruoka on niin paljon parempaa. Elin kuitenkin ainakin yhteiskoulun ensimmäisen luokan munkeilla ennen kuin siirryin kouluruokailun piiriin. Ja sinä vuonna lukuaineideni keskiarvo oli 9,63.

Tänään haravoin pihaa ja sehän on raskasta työtä. Jo tunnin haravointi kulutti 400 kcal ja niinpä sain palkita itseni nallemunkilla. Ehkä sokerissa on jotain terveellistä, kun ihminen sitä mielii. Vai liittyneekö tuo makeanhimo äidinmaidon makeuteen?

Näissä munkkimuistoissa on haikeutta. Muistan äidin, joka jostain syystä ei halveksinut munkin ravintoarvoa. Muistan ujon ja yksinäisen tytön, joka oli pettynyt, kun ei kaupassa jonain päivänä ollutkaan juuri sellaista munkkia. Tyttö ihmetteli mielessään, miten vanhemmat saattoivat antaa jopa 50 penniä karkkirahaa niille lapsille, jotka osallistuivat myös maksulliseen kouluruokailuun. Sillähän olisi saanut jo kaksi salmiakkiaskia ja kaksi tikkaria!

Valkoinen sokeri lienee kovin raffinoitu tuote, mutta Sanassakin sanotaan että Syö hunajaa, poikani, sillä se on hyvää, ja mesi on makeaa suussasi (Snl.24:13). En ole seissyt ehdottomien  ja tuomitsevien joukossa, olipa kyse uskonasioista tai ruoka-aineista. Kuolleisuus on joka tapauksessa 100 % ja puhdasoppisinkin tarvitsee armoa.