Pelimerkit

Eräs alkoholistinainen tuli miltei tutuksi, kun opiskelin Helsingissä. Kerran kun olin lähdössä linja-autoasemalta bussilla majapaikkaan, hän tuli autoon viimeisenä ja kysyi kuskilta: Voisittekste vielä avata oven, mä katon yhtä juttua? Kun bussikuski ei reagoinut, hän toisti: Voisittekste ystävällisesti avata oven, mä katon yhtä juttua? Bussikuski avasi oven, mutta ilmeisesti lanttia tai muuta arvokasta ei löytynyt portaalta, ja päästiin matkaan. 

Olin väsynyt ja päätä vähän särki. Teki mieli jotain makeaa. Haaveilin, joskohan ystävilläni olisi vielä jäljellä Sacher-torttua, jota he eilen illalla tekivät jotain tapaamista varten. Nuokahdin ja meinasin ajaa pysäkkini ohi. Äännähdin jotain että hupsista ja tartuin äkkiliikkeellä soittokelloon. Alkoholistimumma kysyi: Sanoittekste rouva jotain sokerista ja korvapuustista? Hyppäsin ulos ja ihmettelin, näkikö hän ajatukseni. Meitä yhdistää sama ihmisyys.

Seuraavan kerran näin hänet asematunnelissa, kun kiirehdin erääseen kirkon kokoukseen. Oli helmikuun alku ja aamupäivä. Hän kysyi haikealla äänellä: Voisittekste rouva ystävällisesti ostaa mulle runebergintortun? Olin kovasydäminen ja sanoin että minulla on kiire - en kehdannut sanoa mihin. Sitten mietin, että meitä yhdistää makeannälkä ja tunsin häntä kohtaan sympatiaa. Kaduin etten mennyt hänen kanssaan kahvilaan ja ostanut hänelle torttua. Ehkä hänen teki mieli hyvää, olisin voinut antaa tortun mieluummin kuin lantin.

Kerran näin hänet Albertinkadulla kun olin tulossa yliopistolta. Hän oli murheellinen ja kysyi: Voisittekste rouva ostaa mulla kahvipaketin? Hänen yllätyksekseen vastasin että muistan teidät, olemme tavanneet kerran bussissa ja minua jäi ajatuttamaan kun arvasitte että ajattelen jotain makeaa. - Voin nyt ostaa teille kahvia. Hän ilahtui ja alkoi laverrella: Mä oon menossa mökille ja tarvitsen kahvia, tarvitsen monta pakettia kahvia. Hän käveli edelläni kovaa vauhtia Stockalle ja mentiin hakemaan kahvipaketti. Hän sanoi: Te olette maisteri. Kysyin, mistä hän sen näkee. Hän sanoi: Sormuksesta. - Minulla oli kultainen agronomisormus oikeassa etusormessa.

Menimme kassalle, hän meni tohkeissaan edellä ja osoitti että tässä tulee kahvipaketti. Maksoin kahvin. Hän odotti linjan päässä ja ojensin hänelle paketin. Hän kysyi: Missä on kuitti? Sanoin että jätin sen kassalle. Hän oli vihainen, onneton ja epätoivoinen, missä kuitti? Ymmärsin että hän olisi ilmeisimmin halunnut vaihtaa kahvipaketin kuitilla takaisin ja käydä ostamassa kaljaa. Jätin hänet siihen onnettomana kahvipakettinsa kanssa ja poistuin itsekin pahoilla mielin.

En voi tietää, oliko hänellä koskaan mahdollisuuksia muuhun. Oliko pallo koskaan hänellä, vai ajautuiko hän tähän tilanteeseen sen perusteella mitä hän oli joutunut kokemaan? Missä kohtaa hän teki sen ratkaisevan valinnan, joka ajoi hänen elämänsä alamäkeen? Jos ajattelen, että ihmisellä ei ole vapautta valita, en voi vastuuttaa ketään. Täytyy vain hoitaa ja ymmärtää kaikkia. Ja niin kai täytyykin, tiettyyn rajaan asti. Jos ajattelen, että hän oli oman elämänsä seppä, minun ei tarvitse sääliä. Saan olla kova ja sydämetön. Tahdon kuitenkin muistaa, että olen saanut aika hyvät pelimerkit. Luulen, että Jumalakin katsoo erityisen armollisesti heitä, jotka saivat elämälleen huonot lähtökohdat. Mutta jos he pystyvät tekemään parempia valintoja, tämänpuolinen elämä on varmasti onnellisempi. Onko minulla osuutta siihen, millaisia valintoja joku onneton tekee?

Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia.