Mietin, mahtaako tie muuttua märemmäksi, mutta en arvannut kuinka märäksi. Paikoin oli lunta ja jäätä, paikoin upottavaa liejua. Se oli raskas kuusikilometrinen ennen kuin Vähänkyrön kirkontorni alkoi näkyä. Tuli hiki ja jano ja alkoi vapisuttaa. Yleensä varaan aina mukaan vettä ja jotain pientä makeaa, mutta nyt en ollut aikonut lähteä niin pitkälle lenkille. Kaivelin taskujani ja löysin nyssäkän jossa oli toistakymmentä rusinaa. Sain niistä paljon lisää voimia ja matka jatkui sitkeästi. Välillä piti tosin huilata.
Kaivelin taas taskujani ja löysin euron. Se lohdutti vähän, vaikka ei ollutkaan kauppaa matkan varrella. Voimat olivat kuitenkin aivan lopussa pari kilometriä ennen kotia Paukun kioskilla. Istuin penkillä hetken ja horjuin sisään katsomaan mitä eurolla saa. Trippimehu maksoi 1,20 - melkoinen pettymys. Mutta 2 dl maitoa oli tismalleen euron! Tyytyväisenä vaihdoin euroni maitopurkkiin ja kulautin ulkona kurkkuuni hyvällä halulla. 31 kilometrin pyörälenkin loppusuora taittui sitten ihan mukavasti.
Ajatelkaa ihmiset, joku pakkaa sokerilientä parin desin purkkiin ja sitä myydään 1,20 eurolla. Joku taas kasvattaa lehmävasikkaa, ja kun sitä on pari vuotta hoidellut ja ruokkinut, se saattaa alkaa tuottaa maitoa, jos kaikki menee hyvin. Maitoa lypsetään aamuin illoin pienen pienistä nänninrei´istä. Se jäähdytetään tilatankissa, kuljetetaan meijeriin, pastoroidaan ja pakataan kahden desin purkkeihin - ja se on totta vieköön halpaa ja hyvää janojuomaa vapisevalle pyöräilijälle.
Oikean ravitsevan ruuan suhteetonta halpuutta ei edes mehulitkujen makeisvero selitä. Ruoka on törkeän halpaa siihen nähden, mitä sen tuottaminen maksaa. Ruuan tuottajan saama palkka erilaisten tukienkin jälkeen on myös suhteettoman pieni vaivannäköön ja riskeihin nähden. Mutta tiedän että tämän sanominen taitaa olla tuulimyllyjä vastaan taistelemista. Oikeat ja välttämättömät asiat eivät saisi maksaa mitään, mutta euro poikineen menee aivan huomaamatta turhuuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti