Herätys

Uskovat ovat toivoneet kauan herätystä. Ymmärtääkseni tuollainen herätys tarkoittaa sitä, että seurakuntiin tulee uusia ihmisiä, jotka kokevat että sanoma koskettaa, iloitsevat Jumalan armosta ja hyvyydestä ja haluavat osoittaa lähimmäisenrakkautta. Tämä tuli mieleeni, kun ajelin tänään kotiin päin ja huomasin, että Laihian helluntaiseurakunnan piha oli täynnä autoja. Joitakin vuosia sitten Vaasan yhteiskristillisessä tapahtumassa nimittäin profetoitiin, että Vaasaan tulee herätys ja se alkaa luterilaisesta kirkosta.

Vaasan kirkoissa onkin ollut tänä vuonna paljon ihmisiä, mutta en tiedä voiko sitä vielä sanoa suuren luokan herätykseksi. Itse koin jonkinlaista herätystä tänään, kun olin Huutoniemen kirkossa rippikouluryhmäni kanssa. Oli vain jotenkin niin hyvä istua siinä kirkon penkissä ja huomata, että nuoretkin jaksoivat kuunnella. Olin unohtanut kertoa messua toimittavalle papille, että mukaan tulee rippikoululaisia, mutta sanat ja musiikit olivat mielestäni sopivan nuorekkaita. Iloitsin myös kollegani Eva Thölixin mutkattomasta tyylistä. 

Myös kirkkokahviherätys on mielestäni aivan ilmeinen tosiasia. Havaintojeni mukaan seurakuntalaiset viihtyvät entistä paremmin yhdessä ja iloinen porina täyttää tilan. Sellaistahan uskon tulisikin olla, että se tuo ihmisiä yhteen ja synnyttää kiinnostusta vaihtaa kuulumisia. Sehän on jo lähimmäisenrakkautta.

Päivi Räsänen oli kuulemma sanonut jollekin agnostikolle, että usko on Jumalan suuri ihme. Kun kuulin tästä, sanoin, että nyt olen kerrankin Päivin kanssa samaa mieltä. Kertoja sanoi, että tämä teki häneen vaikutuksen. Jos Suomen eturivin kristitty Räsänen sanoo noin, hän nyt odottaa tätä ihmettä. 

Minä puolestani uskon, että ihmeiden aika ei ole ohi. Ajattelen myös, että ei sen uskon tarvitse olla niin suuren suuri, jo uskon kaipaaminen on uskoa. Joskus kun on aikansa maannut, sitä tosiaan odottaa, että herätyskello jo soisi. Ja on oikeastaan jo herännyt.