Medaljonki

Eräs työtoverini tapasi sanoa: Ei me vielä taivaassa olla! Se on niin totta. Arjen tuoksinassa tulee vastaan monia asioita, joissa lähimmäisteni ja ennen kaikkea oma rajallisuuteni tulee esiin. Syntyy väärinkäsityksiä, epäluottamusta ja kitkaa. Tulee tehtyä virheitä. Ei jaksa kaikkea. On täytynyt opetella hyväksymään tämä puuttellisuus. 

Eilen vaalivalvojaisia katsoessa oli mielessä syvä huoli: Mitenkähän nämä isänmaamme asiat saataisiin kääntymään paremmalle tolalle? Vastavalitut edustajamme tarvitsevat viisautta ja siunausta työlleen, että osaisivat tehdä oikeita ratkaisuja. He tarvitsevat myös paljon voimia, sillä vastuu painaa. Ja yhtä kaikki he tulevat tekemään myös virheitä.

Mietimme kerran ystävän kuolemaa. Jos lääkärit olisivat antaneet vähemmän solusalpaajaa, jos sairaalassa oisi ollut antaa verihiutaleita ajoissa... Mieheni sanoi, että kun lääkäri tekee virhearvioinnin, potilas voi kuolla, mutta kun minä teen virhearvioinnin, vilja voi mennä lakoon. - Jotkut työt ovat vastuullisempia kuin toiset. Mietin mitähän tämä muutettavat muuttaen merkitsee papin työssä?

Sisareni Saara ja Suvi-Päivikki kuolivat auto-onnettomuudessa vajaat 28 vuotta sitten, kun hirvi tuli tielle. Suvi-Päivikki jarrutti, auto lähti heittelehtimään ja paiskautui päin vastaan tulevaa rekkaa. Olen saanut Suvi-Päivikin hopeisen medaljongin. Pääsiäispyhien jälkeen minulle tuli kaipauksen aika ja olen halunnut kantaa kaulassani tuota korua ja heidän kuviaan.

Minulle on ollut erityisen tärkeä apostoli Paavalin sanoma lause: Niin kauan kuin tämä ruumis on kotimme, olemme poissa Herran luota (2.Kor.5.6). Tunnen että vaikka ruumiini muistuttaa kuolevaisuudestaan joka päivä, se on minulle rakas koti. Mutta ne joiden ruumis on laskettu tyhjinä hautaan, ovat Herran luona. He ovat jo taivaassa. Riemuitseva kirkko ylistää siellä, missä Jumalan kasvojen häikäisevä kirkkaus kätkee kaiken sen, mikä on vajavaista.