Trullit

Lankalauantaina trullit ovat liikkeellä. Se liittyy kristinuskon vuodenkulkuun niin kuin Pohjanmaan pääsiäisvalkiatkin. Muistelemme sitä, miten murheellisia Jeesuksen läheiset ja opetuslapset olivat pitkäperjantai-iltana ja lauantaina. He ajattelivat, että vääryys tapahtui ja paha voitti hyvän. Trulliperinne kertoo siitä, että Jeesus on haudassa ja pahat voimat ovat liikkeellä. Niitä sitten koetetaan karkottaa pääsiäivalkiallakin.

Siksi saimme lapsena naapurista mehua, kun pukeuduimme noidiksi. Noidille oli parasta antaa jotain hyvää, etteivät nämä ilkeyksissään taio lehmiä mahoiksi. Ei meillä mitään virpovitsoja ollut, vaan luudat ja kahvipannut mukana ja joskus musta kissakin. Mutta kuten kuvasta näkyy, seuraava trullisukupolvi oli aivan kiltin näköisiä - ja niinhän mekin olimme, vaikka joskus piti vähän mielikuvitella tuhmuuksiakin.

Saa nähdä, koska jumalankieltäjät haluaisivat kieltää trulliittelun ja itäsuomalaisen virpomisperinteen? Niistähän voidaan puhua jopa päiväkodissa ja koulussa.

Hiljainen lauantai oli itkun päivä silloin, kun Jeesus todella oli haudassa. Toisaalta, silloinkin kun on elämän kauhein päivä, mieleen tulvii myös toivon ja lohdutuksen kuvia. Eräs tämän hiljaisen lauantain raamatunkohta on Jobin kirjan kauneimpia kohtia. Job oli menettänyt kaikkensa, oli vakavasti sairaana ja ystävät syyttivät häntä. Siihen aikaan, joitakin satoja vuosia ennen Jeesusta, ylösnousemus ei yleensä ollut se ensimmäinen lohdutuksen ajatus. Kuitenkin kaikkensa menettänyt Job ajatteli kuolemaansa ja sanoi suuressa tuskassaan näin (Job 19:25-27):

Minä tiedän, että lunastajani elää.

Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä

ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina

ja lihani on riistetty irti,

minä saan nähdä Jumalan,

saan katsella häntä omin silmin,

ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo!

Tätä minun sydämeni kaipaa.