Makuja

Öinen räntä-lumikuuro piti huolen siitä, ettei tarvinnut vielä tänäänkään ryhtyä haravoimaan markkia. Niinpä olen nuokkunut eri paikoissa lukemassa kirjahyllystä nappaamaani klassikkoa Axel Munthen Huvila meren rannalla. Axel kirjoittaa niin vauhdikkaan viihdyttävästi! Siitä huolimatta lukujen väliin mahtui myös parit päivänokoset. Menossa lienee vähintään kirjan kolmas lukukerta - se kuului myös lapsuudenkotini kirjastoon.

Vetämättömänä vapaapäivänä ajatukset ovat risteilleet hieman alakuloisesti lähinnä kehää hyvä ruoka - lomamatka - vuorotteluvapaa. Toisin sanoen huomaan kaipaavani vaihtelua elämään. Hyvä ruoka ei kylläkään ole edes vaihtelua. Kuulun siihen ikäpolveen, joka on koko elämänsä ajan saanut nauttia hyvästä ruuasta ja se näkyy lievänä pyylevyytenä erityisesti vartalon keskeisimmissä osissa.

Emme yleensä snobbaile gourmet-annoksilla, mutta kun isäntä paistoi päivälliselle pihvejä, mieleeni muistuivat esikoisen apen kasvattamat komeat vöyriläiset valkosipulit. Sieppasin letistä pari kynttä ja tein maukkaan maustevoin. Sen jälkihuuruissa tunnen itseni onnelliseksi ja virkistyneeksi.

Elämä tarjoaa monenlaista. Kaikista mauista ei tarvitse pitää, mutta kaikki pitää syödä. Joistakin jää karvas jälkimaku, joka kuitenkin ajan kanssa laimenee. Joku miltä et osannut odottaa mitään, osoittautuu herkkuruokien juhla-ateriaksi (Jes.25:6).