Krusifiksi

Papiksi vihittävien päälle puetaan erivärisiä palvelusvaatteita. Minulle puettiin aikanaan Lapuan tuomiokirkossa valkoinen kasukka ja stoola. Ajattelin, että se kutsuu minua juhlailon ja ylösnousemuksen pääsiäisen papiksi. Sitäkin tahdon olla.

Jostain syystä olen kuitenkin saanut palvella jumalanpalveluksessa lähes jokaisena pitkänäperjantaina. Huomaan rakastavani ristin pääsiäisen surullisia virsiä ja korutonta menoa. Tänään emme käyttäneet papinalbaa, vaan olimme mustissa juhlavaatteissa. Lauloimme ilman säestystä Vaasan ja Palosaaren kirkoissa. 

Myös hautajaisissa olen pitäytynyt mustaan, vaikka kyseessä on syvimmältään ylösnousemuksen juhla. En tahdo kieltää sitä surua joka kuolemaan liittyy. Monille symbolit ja väriasiat ovat tärkeitä. Niinpä papit ovat toisinaan väitelleet stolan (kaulassa olevan liinan) väristä. Se kertoo siitä, että  työtä tehdään ajatuksella.

Symbolit avaavat kirkkovuotta. Mutta pääsenkö päivän syvään sanomaan? Tuleeko kaikkeen astian makua? Saako Kristus olla silmieni edessä ristiinnaulittuna? Siitä ei tarvitse itse huolehtia. Kärsimys koskettaa ja elämä johdattaa ristin luokse saamaan lohdutusta. 

Kun äitini ei enää löytänyt aina oikeita sanoja, hän sanoi kaulassani olevaa krusifiksia timantiksi. Hyvin ymmärsin: Kalliista aarteesta on kysymys.