
Myös hautajaisissa olen pitäytynyt mustaan, vaikka kyseessä on syvimmältään ylösnousemuksen juhla. En tahdo kieltää sitä surua joka kuolemaan liittyy. Monille symbolit ja väriasiat ovat tärkeitä. Niinpä papit ovat toisinaan väitelleet stolan (kaulassa olevan liinan) väristä. Se kertoo siitä, että työtä tehdään ajatuksella.
Symbolit avaavat kirkkovuotta. Mutta pääsenkö päivän syvään sanomaan? Tuleeko kaikkeen astian makua? Saako Kristus olla silmieni edessä ristiinnaulittuna? Siitä ei tarvitse itse huolehtia. Kärsimys koskettaa ja elämä johdattaa ristin luokse saamaan lohdutusta.
Kun äitini ei enää löytänyt aina oikeita sanoja, hän sanoi kaulassani olevaa krusifiksia timantiksi. Hyvin ymmärsin: Kalliista aarteesta on kysymys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti