Arvorakennuksia

Aamulla mietimme, että Vaasa on kyllä kaunis ja toimiva kaupunki. Syynä siihen on meren läheisyys ja Carl Axel Setterbergin suunnittelema kaava kauniine ja ilmavine puistokatuineen. Vanhan Vaasan palo 1852 oli siis siunaus, vaikka se näyttäytyi ensin täydellisenä katastrofina. Kaupunki rakennettiin uudelle paikalle. Jos elämässään kohtaa raunioita, on siis hyvä muistaa, että niistä voi vielä nousta jotain kaunista. 

Vanhan Vaasan pappila tämän päivän auringossa

Tänään oli ihana kastejuhla Vanhan Vaasan kauniissa pappilassa. Pappila on rakennettu 1800-luvun alussa ja on niitä harvoja rakennuksia, jotka säästyivät tulipalosta joka nieli kokonaisen kaupungin. Seurakuntayhtymämme entisöi sen upeasti muutamia vuosia sitten, ja se on oivallinen perhejuhlien pitopaikka. Viikolla papilassa pidetään päiväkerhoja, varhaisnuorten kerhoja ja erilaisia piirejä. Pihassa on myös toinen rakennus, joka toimii tällä hetkellä oikeasti pappilana. 

Kastejuhlat ovat aina hienoja, tänään nautin erityisesti yhteisestä laulusta ja juhlan tunnusta. Sukua ja ystäviä oli koolla yli 50 henkeä, mukana paljon lapsia ja nuoria. Olen tuntenut vauvan äidin nuoresta saakka ja sekin tuntui jotenkin sykähdyttävältä.

Kotiin tultua keväinen päivä houkutteli ulkoilemaan. Lähdimme polkupyöräilemään kohti uutta tuulivoimalapuistoa. Tuulimyllyt kuitenkin pitivät taukoa, koska oli ihanan tyven leppeä sää. Kotipappilan pihamaalla otettiin myös kuvia. Talo on uudempaa perua, kaksikerroksinen maatalo rakennettiin 1884. Papin kodiksi se muuttui vuonna 2003.

Talo pitäisi maalata ensi kesänä. Ensin on vedettävä raudalla irti se mikä lähtee ja sitten maalattava pensselillä. Maalasin parikymmentä vuotta sitten tikkailta etelänpuolen syrjät ja kuistin, mutta enää en pysty kaahimaan enkä taida muutenkaan jaksaa.  

Vanhana saa tuntea itsensä arvokkaaksi. Vuodet ja vuosisadat kuluvat nopeasti, mutta tuovat antiikkiarvoa.