Rajoitteita

Pitäisikö nauraa vai itkeä? Eilen illalla löin varpaani oven kulmaan, se paisui ja sitä alkoi särkeä. Teippasin sen viereiseen varpaaseen kiinni ja olin jo aamulla toiveikas että eiköhän se siitä. Mutta ei siinä kaikki. Kun  päivällä aloin syödä lounasta, suu ei auennut kunnolla enkä pystynyt pureskelemaan. Oikea leukanivel rouskui pahaenteisesti. Irvistelin vähän niin kuin isännän vanha kenkä. 

Olen siis ollut nälissäni vapaapäivän kunniaksi. Tosin ottamieni troppien jälkeen olen tunkenut appelsiininviipaleita suuhun ja suuren kärsivällisyyteni ansiosta onnistunut pureskelemaan ne vasemmanpuoleisella purukalustolla. Liekö kyseessä Luojamme ja Pelastajamme huumorintaju? Kun pappi ei osaa muuten paastota, niin annetaan leukalukko. 

Ei elämä aina hymyile, vaikka aurinko paistaa. Joskus ei huvita mikään, monet asiat harmittavat, kropan krempat varsinkin. Silti, juuri tällaista elämän kuuluukin olla. Lääkärisarjan Dr. Martin kysyy juuri telkkarissa miksi ihmessä kaikkien pitäisi olla koko ajan onnellisia? Joskus tuntuu että elämässä on lähes rajattomasti mahdollisuuksia. Mutta elämä on tarkoitettu rajalliseksi, ja myös iän mukanaan tuomiin rajotteisiin saattaa kätkeytyä jotain hyvää.