Tämän illan, hiljaisen viikon maanantain psalmissa 102 on jae: Älä kätke minulta kasvojasi. Meihin on istutettu kaipaus nähdä Jumalan kasvot, ja siksi Herran siunaus on niin koskettava: Herra kirkastakoon kasvonsa teille, Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne. Joku ehkä kysyy, mikset lue sitä Sinä-muodossa niin kuin se Raamatussa on. Olen kuitenkin ajatellut, että koko koolla olevien joukko saa yhdessä kokea aavistuksen Jumalan kasvojen kirkkaudesta. Alkujaan tuo siunaus oli tarkoitettu koko Jumalan kansalle.Jumala näkee meidät kuitenkin myös yksilöinä. Hän kaipaa nähdä sinun kasvosi ja minun kasvoni. Hän rakastaa kättensä työtä. Raamatun rakkausrunokirjaa Laulujen laulua on tulkittu vertauskuvallisesti niin, että siinä Jumala puhuu luomalleen kauniille olennolle, Sinulle, näin:
- Talvi on mennyt, sade on laannut, se on kaikonnut pois.
Kukat nousevat maasta, laulun aika on tullut, joka puolella huhuavat metsäkyyhkyt.
Viikunapuussa kypsyvät ensi hedelmät, viiniköynnöksen nuput aukeavat ja levittävät tuoksuaan. Nouse kalleimpani, kauneimpani, tule kanssani ulos!
Kyyhkyni, kallion kätkemä, vuoren seinässä lymyävä, anna minun nähdä kasvosi,
anna minun kuulla äänesi, sillä sinun äänesi on suloinen,
ihanat ovat sinun kasvosi. (Laul.2:11-14.)
Jeesuksessa näen Jumalan kärsivät ja rakastavat kasvot. Eikä minun tarvitse menettää kasvojani hänen edessään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti