Loma

Lomaa tuntuu olevan runsaasti. Huomenna aloitan viimeistä viikkoa viime vuonna erääntyneistä vuosilomapäivistä. Kun minut valittiin Vaasaan töihin, työnantaja ei hyväksynyt juuri mitään kirkon ulkopuolisesta työkokemuksestani, joten tänä vuonna pääsin ensimmäistä kertaa nauttimaan pidemmästä vuosilomasta, josta kollegani ovat saaneet nauttia jo noin 40-vuotiaasta asti. Luulisin että näihin pitkiin lomiin kuitenkin tottuu niin että ensi vuonna ei enää huomaakaan. 

Tänään olin toimittamassa kaksi jumalanpalvelusta ja kahdella syntymäpäiväkäynnillä. Jälkimmäisen messun jälkeen viime öinen pahoinvointi ja kylmänhikisyys uusi niin että pelkäsin pyörtyväni kirkon eteiseen. Sydämeni ei ole oikein tykännyt hyvää uudesta lääkkeestä ja flunssakin vielä painaa.

Ajatuttaa kovasti se, että viime kesän pitkä loma ja rauhalliset metsäkävelyt saivat minut kukoistamaan ja nyt en kukoista. Olenko tullut allergiseksi työlle? Miten työtä tai elämänasennetta voisi keventää? Olen huomannut parin viime viikon aikana, että olen jossain määrin jopa onnistunut siinä. 

Vanha morsiustuoli on kaunis

Olen jättänyt joitakin asioita valmistelematta ja luottanut kokemuksen mukanaan tuomaan rutiiniin. Joissakin asioissa olen sallinut itselleni työtavan muutoksen. Esimerkiksi tämän päivän evankeliumitekstiä en lukenut kreikaksi ennen saarnanvalmistusta. Kirjoitin koko saarnan putkeen enkä käyttänyt siihen niin paljon aikaa kuin tavallisesti. (Tuotos on puheita-sivulla.) 

Työpäivien pituuteen on vaikea vaikuttaa. Suuri osa tehtävistä tulee annettuna eli joku toinen täyttää sähköistä kalenteriani. Joskus olen miettinyt, auttaisiko jos saisin enemmän säätelyvaltaa. Totuus kuitenkin on, että tällä hetkellä en tee erityisen pitkiä päiviä tai erityisen raskasta työtä, vaan mieluisaa työtä sopivassa määrin. Vai pitääkö työn rasittavuutta arvioida uudella tavalla nyt kun on momma? Myönnän, että olen vanhentunut viime aikoina.

Vuorotteluvapaa olisi hieno mahdollisuus antaa itselleen tunnustusta siitä, että on koko aikuisikänsä ahkeroinut.  Mutta sen ehdot ovat menneet niin huonoiksi, että en katso voivani sitä anoa. Ehkä nyt loman aikana voisin liikkua aivan hiljaa ja nautiskellen. Olen yrittänyt kuunnella sydäntäni, mutta ehkä minun pitäisi myös puhua sille. Voisin jutella sydämelleni, kertoa, että arvostan sen herkkyyttä. Voisin antaa itselleni kauniita lahjoja ja kiittää kaikesta, mitä olen kanssani saanut elää ja kokea.