Ystävä

Vanhukset joutuvat usein saattelemaan paitsi omaisiaan myös ystäviään hautaan. Suru koskettaa kipeästi, kun joutuu luopumaan sielunsisaresta tai sielunveljestä. Joskus ihmettelen, miten sitä jaksaa. Jossain vaiheessa iäkkäämpi ihminen huomaa olevansa yksinäinen, kun ei ole enää elossa ketään tai ainakaan montaa jolle soittaa tai jonka luona käydä.

Ystävyyden ikoni: Kristus ja Menas
Tietokoneeni taustakuvana töissä @jiipeenetti.fi

Tästä oli puhetta erään vanhuksen luona. Myös eräs läheiseni suree nyt rakasta ystäväänsä. Muistan miten ystäväni kuoltua toimin niin kuin monet muutkin. Menin ensin kukkakauppaan itkemään ja sitten kampaajalle. Kerroin miten minusta tuntuu kuin olisin taas menettänyt sisaren. Sain jakaa suruani myös läheisten kanssa. 

Joskus huolettaa kun monet ystäväni ovat aika vanhoja. Olisi hyvä hankkia myös nuoria ystäviä, jotka käyvät luonani jos elän vanhaksi tai joudun muuten vuoteen omaksi. Niin aina puhun, mutta en kuitenkaan jaksa olla kovin sosiaalinen työni ulkopuolella. 

Tänään kävin apteekissa ja kun aamutuimaan reseptiasiakkaiden jono oli kovin pitkä, rupesin rohkeasti juttelemaan vieruskaverille vaikken häntä tuntenut. Hän vastasi yhtä reippaasti ja ehdimme jutella yhtä ja toista ennen kuin vuoroni tuli. Jo siitä tuli ihmeen hyvä mieli. 

Ystävällisyys on Jumalan kaunis lahja ystävyydestä puhumattakaan. Jäähyväispuheessaan Jeesus sanoi opetuslapsilleen, etten sano teitä palvelijoiksi, vaan ystävikseni (Joh. 15:15). On yksi joka pysyy ja vierelleni jää!