On monenlaisia tapoja lyödä ja tulla lyödyksi. Luulen että lähes jokainen muistaa jotain, joka on tuntunut epäoikeudenmukaiselta ja haavoittavalta. On myös monenlaisia tapoja suhtautua näihin iskuihin. Voi kantaa katkeruutta tai voi ajan kanssa antaa anteeksi. Voi myös oppia rakastamaan ja lohduttamaan sitä pientä yksinäistä tyttöä tai poikaa, jonka sydän pakahtui murheesta. Sen voi tehdä vielä kymmenien vuosienkin jälkeen ja myös omalle itselleen.
Mieleeni on jäänyt - sekin jo kansakoulusta - kertomus siitä, miten Jeesus katsoi rakastavasti Pietariin. Pietari lupasi Jeesukselle, että hän on valmis menemään opettajansa kanssa vaikka vankilaan tai kuolemaan. Kun Jeesus pian vangittiin, Pietarin rohkeus kuitenkin petti ja hän kielsi kolmasti tuntevansa Jeesuksen. Luukas kertoo, että Herra juuri silloin oli lähellä, kääntyi ja katsoi Pietariin. Enkä saata kuvitella muuta kuin että Jeesuksen katse oli täynnä rakkautta ja myötätuntoa. Siksi Pietari särkyi itkemään. Rakkaus herkistää paljon varmemmin kuin ilkeys tai viha.
Jeesuksen suhtautuminen naulaniskuihin Golgatalla on riipaiseva ja vaikeasti seurattava esimerkki. Hän rukoili: Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä mitä tekevät. Hän jaksoi huolehtia rakkaistaan loppuun saakka, mutta hän rukoili myös kovien ja väärin tehneiden puolesta.
Voi miten valtava hyväksyminen, ymmärtämys ja rakkaus Jeesuksella on. Tänäkin pääsiäisenä hän ottaa vastaan jokaisen, joka tulee hänen luokseen ja haluaa kohdata hänen hellän katseensa. Eikä siinä neuvotella, se on selvä asia. Kirkko on olemassa sitä varten, että on paikka missä saa katsoa Vapahtajaa silmiin, iloita ja itkeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti