Haavat

Ylihuomenna olisi Kärsimyksen sunnuntai, mutta se jää tänä vuonna Marianpäivän alle. Pääsiäinen liikkuu kuunkierron mukaan, mutta Marianpäivää vietetään aina noin lapsen odotuksen verran ennen joulua. Kärsimyksen problematiikkaan olisi siis tarkoitus syventyä ensi viikolla Maria-juhlan jälkeen.

Toisaalta kärsimys on aina ajankohtainen aihe. Se näyttää kuuluvan elämään. Tällä viikolla olen kohdannut surevia surupiirissä ja hautajaisten omaiskeskusteluissa. Sairaus, luopuminen ja kuoleman suru ovat osa meidän kärsimystämme. Ne tulevat joskus kuin auringonpimennys.

Uutisvälineet kertovat usein erilaisesta pahuudesta, joka aiheuttaa monenlaista kärsimystä. Itsekin joudun kohtaamaan toisten taholta joskus vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta, joskin se on varsin vähäinen kärsimys verrattuna siihen, mitä monet kiusatut, mielipiteidensä tai uskontonsa vuoksi vainotut ja sorretut kokevat joka päivä. 

Uskonvainot ovat todellisuutta tänäänkin. Nuorena en saattanut ymmärtää uskovia, jotka puhuivat siitä miten heitä vainotaan ja se kuuluu asiaan. Ajattelin että tuo voi riippua vähän ihmisestä itsestäänkin, että ei ole pakko hakea uskovan kärsimyssädekehää esiintymällä ärsyttävästi.

Vanhempana olen tullut siihen tulokseen, että jokaisella on oma kärsimyksensä. On turha kuvitella, että joku pääsisi elämässään liian helpolla. Ja joskus ihmisen kärsimys on tosiaankin osallisuutta Kristuksen kärsimyksiin. Se voi tulla ihmisen osaksi silloinkin, kun hän on noudattanut 1. Pietarinkirjeen ohjetta ja vastannut sävyisästi ja kunnioittavasti silloin kun on kysytty mihin hän toivonsa perustaa.

En uskalla sanoa, että Jumala olisi suunnitellut kaiken sen pahan mitä joudumme kohtaamaan. Mutta tahdon uskoa että hän voi muuttaa pahankin hyväksi ja käyttää sitä hyvien tarkoitustensa välineenä. Olen itse löytänyt myös lohdun siitä ajatuksesta, että jos minulle tapahtuu jotain epäoikeudenmukaista, niin Vapahtaja on kokenut sen. Hän on Golgatalla kärsinyt syyttömänä ja se kärsimys on tuonut meille aivan uuden toivon. Siksi kaikki mitä kohtaan voi tuoda minulle tai jollekin muulle jotain hyvää, kun jätän elämäni Jumalan varaan.

Sinäkin voit katsoa haavojasi ja ajatella, että ne liittävät sinut syvästi Kristukseen. Minua puhutteli kyyneliin asti edesmenneen Heikki Kotilan iltahartaus, jossa hän sanoi siihen tapaan, että kun isä laittaa lapsia nukkumaan, siinä joskus katsellaan yhdessä haavoja - että tuo tuli kun kaaduin polkupyörällä, ja tuo tuli kun juoksin isoaveljeä pakoon. Kun me täältä lähdemme, Taivaallinen Isä hellästi lukee meidän haavamme - ja kyyneleet. Siihen asti jaksamme yhdessä toisiamme tukien.