Rohkeus

Tänään näimme elokuvaohjaaja Klaus Härön haastattelun aamu-TV:ssä. Hänen uusi elokuvansa Miekkailija on juuri ilmestynyt. Olen rakastanut hänen elokuviaan, joissa on tunnetta ja oikeaa elämää ja joita kuitenkin uskallan katsoa. Olen lapsesta asti ollut allerginen elokuvien liialliselle jännitykselle ja väkivallalle, joten joudun joskus lopettamaan katselun kesken. Herkkyyteni vuoksi kyyneltymiseen riittävät jo sen tyyppiset herttaiset elokuvat kuin Lassie palaa kotiin tai Uneton Seattlessa.

Härön elokuvien levollisuus vetää puoleensa. Niistä jää kuitenkin mielestäni tunneliikutuksen lisäksi myös aina jotain ajateltavaa. Ne ovat avanneet minulle jotain itsestäni ja näyttäneet mitä haluaisin oppia tai mihin haluaisin pyrkiä. Niinpä totesin tietyllä äänenpainolla, että Miekkailija olisi tänä iltana Vaasassa. 

Työpäivä oli hyvä, täynnä merkittäviä kohtaamisia. Olin tehotuulella, ja niinpä kotikäynneiltä tultuani päätin vielä väkertää toimistolla alkuvuoden matkalaskuja. Se sujui hitaasti, sillä jouduin ensimmäistä kertaa moiseen uudella Kipa-ohjelmalla ja marraskuussa annetut ohjeet olivat unohtuneet. Ajattelin, että Jouko ei varmaan muista enää Miekkailijaa ja jatkoin viiteen asti. 

Kotiin tultua mies kuitenkin sanoi, että sitten takaisin Vaasaan. Olin oikeastaan harmissani, mutta en viitsinyt syödä sanaani. Haukkasin jotain muuta ja niin mentiin. Kyllä kannatti! - Virossa, Haapsalussa, oli opettaja, joka päätti lopettaa pakenemisen ja olla rohkea lasten tähden. Hän oli päästänyt ihmisiä lähelleen oltuaan kauan piilossa. Hän osasi rakastaa.

Olen ollut iloinen, jos joku on joskus sanonut minua hyvällä tavalla rohkeaksi. En ole ollut uhkarohkea, mutta olen halunnut elää niin ettei tarvitsisi katua pelkuruutta. 

Lapsena kuvittelin, että olisin valmis kuolemaan Kristuksen tähden tai menisin joskus jonnekin hoitamaan henkeni uhalla ihmisiä jotka ovat kuolemassa tarttuvaan tautiin. Tällaiset idealistiset ajatukset ovat haihtuneet, sillä taidan kuitenkin olla pohjimmiltani pelkuri. Viime syksynä muistelin näitä haaveitani ja ihailin suuresti heitä, jotka menivät henkensä uhalla hoitamaan ebolaan sairastuneita. Ja ihmettelen, että maailmassa on kristittyjä, jotka tunnustavat rohkeasti uskoaan, vaikka se johtaa kidutuksiin ja kuolemaan. 

Kiitän Jumalaa heistä, jotka ovat näyttäneet mallia ja eläneet rohkean elämän. Heitä on nytkin Suomessa ja eri puolilla maailmaa.