Sisar S

Joskus yhteydet katkeavat. Jotkut niistä kuitenkin löytyvät taas! Hukkasin erään nuoruudenaikaisen kirjeenvaihtoystäväni muutamaksi kymmeneksi vuodeksi. Kirjeenvaihtoystävyytemme alkoi 70-luvun puolivälissä Katso-lehteen kirjoittamastani yleisönosastokirjoituksesta, jossa nuorena innokkaana uskovaisena toivoin telkkariin lisää Gospel-musiikkia, esim. Pro Fiden konsertteja. Siihen vastasi minulle kirjeellä toimituksen kautta eräs ilomantsilainen tyttö, joka oli kanssani eri mieltä. Muistaakseni tuo ensimmäinen kirje olisi ollut aika pureva, mutta vastasin siihen sovinnollisesti ja siitä alkoi muutamia vuosia kestänyt tiivis kirjeenvaihto.

Kehotin häntä menemään mukaan oman kirkkonsa toimintaan ja sen hän tekikin. Hän meni mm. ikoninmaalauskurssille. Hän oli hyvin kultturelli, luki paljon runoja ja kirjallisuutta, tanhusi ja oli mukana nuorten ohjelmaryhmässä. Hän oli myös kansainvälinen, hänellä oli ystäviä Ruotsissa ja hän matkusti lukioaikana Englannissakin ystävien luona. Minä taas olin mielestäni ujo ja syvällinen maalaistyttö. Aloin minäkin lukea Tito Collianderia ja ymmärtää ikoneita. Nousin keskellä yötä katsomaan televisiosta ortodoksista pääsiäisyöpalvelusta! 

Hän lähti opiskelemaan suomea Turkuun ja minä maataloutta Helsinkiin. Opiskeluaikanamme kirjeenvaihto katkesi. Kun internet tuli mahdollistamaan etsinnän, etsin häntä tuloksetta sekä sukunimellä että tittelillä ja etunimellä. Sitten jonain vuonna tuli yhtäkkiä vastaan englanninkielinen artikkeli, jossa hänet mainittiin ja kerrottiin, että näistä armoitetuista kolme meni sittemmin luostariin. Aloin ounastella, että hän onkin vaihtanut etunimeään ja on nunnana jossain.

Menimme työyhteisöretkelle Lintulaan ja siellä sain kuulla eräältä sisarelta, että vanha ystäväni on nunnana Ateenan lähellä olevassa luostarissa. Kotiin tultua etsin vanhat kirjeet ja luin ne, asunhan lapsuudenkodissani, missä on paljon arkistolaatikoita. Huomasin että nykyinen arkkipiispa Leo oli silloin ystäväni uskonnonopettaja ja leningradinmatkallaan hän oli pappisakatemiassa tanssinut karjalaisia kansantanhuja myös hauskan pappismunkki Panteleimonin kanssa. Sain muutaman päivän päästä Lintulan sisarelta ystäväni uuden osoitteen. Kirjoitin viisi sivua elämästäni ja kysyin miten sinä sinne päädyit. Vastaus oli ytimekäs: Tulin tänne Afrikan kautta. Sitten oli monta sivua Jumalasta! Siinä taisi käydä ilmi ortodoksisen nunnan ja itsekeskeisemmän suomalaisen pastorin ero.

Kävimme jokunen vuosi sitten tapaamassa Sister Siluania hänen luostarissaan. Luostari oli kaunis, sisaria on muistaakseni yli 30. He olivat rakentaneet sinne mm. arkkitehtisisaren suunnitteleman Marian ilmestymisen kirkon, mihin myös ystäväni oli saanut maalata ikoneja. Tapaaminen oli mieleenpainuva. Opimme samalla ymmärtämään myös Kreikan suunnattomia talousvaikeuksia. 

Kirjeet ovat muuttuneet mielestäni läheisemmiksi. Viime kirjeessään sisar kertoi, että maan kriisi on tuonut paljon ihmisiä kirkkoon ja elämänarvot ovat muuttuneet. Luostari on saanut lahjoituksia ja pystynyt auttamaan monia. En ole kirjoittanut kovin usein, mutta ajattelen häntä usein. Itse asiassa tuo oheinen kuva on ollut matkastamme asti tietokoneeni taustakuvana. Olen varma siitä, että olemme molemmat yhteisellä matkalla Jumalan häikäisevää kirkkautta kohden.

Eilen illalla kirjoitin kirjeen Sisar Siluanille ja äsken vein sen postiin. Toivon että se ehtii jouluksi perille. Kirjoittelin tänään myös joulukortteja. Viime vuonna jäi väliin, kun olin niin kiireinen projektityössäni. Mutta korttien kirjoittaminen oli nyt sitä kaivattua yhteyksien ylläpitämistä ja luomista.