Paimen

Aamulla Vaasan kirkko täyttyi kahteen kertaan pienistä ihmisistä kun oli kaksi päivähoitoväen jouluhartautta. Mietin, että lapsille puhuminen on varmaan vielä mieluisampaa sitten, kun saan omaan lähipiiriin pienen juttukaverin. Kirkon seimi oli kateissa, joten asian kuvallisessa havainnollistamisessa jouduin tyytymään Albert Edelfeltin kauniiseen alttaritauluun Paimenten kumarrus. Ei huono, mutta siitäkin puuttuu seimi. Lampaita sentään oli villapaidassani.

Kaikesta päätellen lapset olivat kuitenkin kuuunnelleet ja katselleet hyvin tarkasti kirkossa, sillä tilaisuuden jälkeen sain vastata alttarilla kiperiin teologisiin kysymyksiin. Kysymykset eivät tietenkään koskeneet Jeesuksen syntymää, joka on harvinaisen selvä asia. Kukaan ei kysynyt seimestä eikä kapaloinnista sen tarkemmin.

Sen sijaan sain vastata mm. kysymyksiin: Miksi Jeesus kuoli? Elääkö Jeesus nyt? Missä Jeesus on?  Erityisesti viimeinen oli mielestäni aika kiperä, koska Jeesus on taivaassa - mutta myös meidän kanssamme joka päivä. Siinä on mietittävää minullekin eikä vain viisivuotiaalle. Eläkeläiset päästivät minut eilen paljon helpommalla.

Syötteen kotitonttu

Iltapäivällä tuli hätääntynyt sähköpostiviesti ruotsinkielisen seurakunnan kollegalta, että myös Sundomin kirkon seimi on kadonnut kesällä. Mietin, onkohan joku pastoreista ottanut oikeasti lampaita tai aasin, ja tarvinnut ruokintakaukaloita. En tunnusta, vaikka navettatonttu olenkin.

On huojentunut olo, sillä olenkin saanut jatkettua tonttuilua eli joulutervehdysten perille saattamista. Se on ihan mukavaa. Ajeleminen ympäri kaupunkia otti kuitenkin jäseniin niin että kotiin tultua söin ensin herkullista roskaruokaa ja menin sitten torkuille. Pizzakuski kuitenkin väitti, että pakastepizza on ihan oikeaa ruokaa, joten jaksaisi sillä energiapommilla ehkä tehdä jotain muutakin.