Tarpeellista

En ostanutkaan tänään mitään. Vaatteita en olisi millään jaksanut sovittaa, joten en mennyt vaatekauppaan. Sen sijaan kävin katsomassa tabletteja jossain muuallakin kuin apteekissa. Ajattelin että tablettiaikaan siirtyminen voisi olla ajankohtaista nyt kun on momma. Mutta vaikka sain opastajakseni heti miellyttävän myyjän, päätinkin yhtäkkiä ottaa aikalisän, ei tällä asialla ole kiire.

Kun aloitin työurani Maatalouskeskuksessa, sain käyttää neuvojapäätettä, jolla tein erilaisia suunnitelmia maatiloille. Parin vuoden päästä joku opetti minulle, miten isomman tietokoneen tekstinkäsittelyohjelmalla pystyy muokkaamaan talouslaskelmien tulosteita paremmin luettavaksi. 

Naskaliin muutettua (siitä taitaa olla jo neljännesvuosisata) isäntä rupesi pian puhumaan, että hommataan tietokone, ettei pudota kehityksestä. Hänelle maatalousopettajana oli erityisen tärkeää seurata aikaansa. Ostettiin dos-käyttöjärjestelmän kone ja opeteltiin antamaan sille kaikenlaisia komentoja kuten CHDIR. Koneella pystyi käsittelemään tekstiä, lähettämään ja lukemaan sähköpostia ja tekemään maatalousverokirjanpidon. Se olikin hyvä juttu, sillä arvonlisäverotukseen siirtyminen lisäsi laskemisen tarvetta. 

Sitten kehitys kehittyi ja tuli internet. Sitä varten hommattiin Windows-käyttöjärjestelmän kone. Sain pian myös ensimmäisen käytettynä ostetun kannettavan tietokoneen, jossa oli muistaakseni Windows 3.1 -käyttöjärjestelmä. Näppärä peli sekin. 

Pihattolehmämme saivat tietokoneella ohjelmoidun väkirehuannoksen kioskista eli ruokinta-automaatista. Kerran unohdin tietokoneen salasanan yhtäkkiä, vaikka käytin sitä joka päivä. Itkin, että nyt se dementia on iskenyt. Onneksi silmiin sattui seuraavana päivänä jonkun aivotutkijan lausunto, että joskus ihmisen päässä menee data sekaisin, jos käsittelee esimerkiksi paljon numeroita. Olin silloin tehnyt kirjanpitoa ja veroilmoitusta monta päivää, joten salasanan unohtaminen olikin normaalia.

Kerran taas kissat olivat onnistuneet löytämään salasanat tassuillaan ja päässeet yöllä muokkaamaan tietokoneen perusasetuksia. Onneksi kännyköitä oli jo olemassa ja isäntä sai Pellonpajalta ohjeet, miten saadaan hakkerikissojen työt peruutettua.

Kun lähdin 2000-luvun taitteessa Helsinkiin opiskelemaan teologiaa, yliopiston ATK-keskuksessa oli vielä joitakin vanhoja DOS-louskuja. Jotkut fuksit ihmettelivät mitä ne ovat, mutta minä hymyilin heille ja näytin että kyllä näilläkin voi joitakin asioita toimittaa. Kannettavan ansiosta pystyin hyödyntämään junamatkatkin täystehoisesti opiskeluun. 

Kaikki on tullut opeteltua kantapään kautta. Kerran olin työpaikan Word-kurssilla, mutta olimme niin kovin eritasoisia ja meillä oli niin eri tarpeet, että oppimistulokseni jäivät laihoiksi. Opin kuitenkin että rivinvaihdon saa esim. runomuotoisessa tekstissä tehtyä näppärästi painamalla enteriä ja shiftiä. Opettaja ei ymmärtänyt kysymystäni, mutta eräs toimistosihteeri neuvoi takapenkiltä. 

Joitakin tietokoneita olen suorastaan rakastanut. Luulen, että en ole ainut, jonka mielestä koneen äärellä on tullut koettua paitsi tappioita myös voittoja. Jotkut asiat ovat helpottuneet ja tulleet hauskoiksi. Ja joskus on mennyt tuhottomasti aikaa haaskeelle syystä tai toisesta.

Ihmetellä täytyy niiden ihmisten älykapasiteettiä, jotka tällaisia apu- ja hupivälineitä meille tyhmemmille suunnittelevat. Se tablettikin tulee varmasti tarpeelliseksi ennen pitkää. Vaikka joku seppä saattaisi tähän lohkaista, että tarpeellista on vain vähän tahi yksi ainoa.