En käy usein haudalla, en puhu heistä kovin usein. Olen kuitenkin siitä asti kaivannut heitä. Olen etsinyt ystävyyttä, joka olisi yhtä ymmärtävä ja mutkaton kuin yhteys sisarten kesken parhaimmillaan oli. Ja pettynyt. Ei ihmisiä voi korvata toisilla.
Ajattelen usein, että elämä on ollut rikas. Että voi miten paljon siihen on jo sisältynyt, miten paljon olen saanut kokea. Olen pannut merkille, että ne jotka saavat elää yli 100-vuotiaiksi, omaavat aivan erityisen luonteenlaadun. Heillä on positiivinen katsantokanta elämään, huumoria ja kiitollisuutta. Niinhän saimme huomata myös Linnan kutsujen tähdestä Hannes Hynösestä.
Mietin mistä kaikesta tänä iltana saan kiittää. Elämä on tarjonnut makeita marjoja. Silti huomaan kyyneleen hiipivän silmäkulmaan.
Ei ole sanoja silloin, kun niitä tarvittaisiin.
VastaaPoistaMutta ajattelen, että suru on hinta, jonka joudumme rakkaudesta maksamaan.
Juurikin niin.
Poista