Tonttu

Yhtenä iltana kun ajelin autolla, salama leimahti lännestä itään. Se ei kuitenkaan ollut Herramme toinen tulemus, jonka leimahduksesta kerrotaan toisen adventtisunnuntain evankeliumissa. Epäilen josko olisin sattunut kohtaamaan poliisin uuden tutkavalvontalaitteen. Asia selvinnee muutaman päivän kuluessa. Siihen asti voi toivoa, että kyseessä oli töyssy jonka takia vastaantulevan auton valot heilahtivat ja osuivat herkkiin silmiini.

Tänä aamuna ajattelin, että en tarvitse papinpaitaa, kun valmistelen huomisia hautajaisia, osallistun julistustyöntekijöiden kuukausikokoukseen, suunnittelen kanttorin kanssa messua ja osallistun Kipa-koulutukseen, missä opiskelemme hyväksymään laskut ja tekemään matkalaskut sähköisesti. Toisin kävi. Onneksi kollega mainitsi julistustyön kokouksen alussa tämänpäiväisestä hartaudestani eläkeläisten lounaalla.

Tonttuja on siis monenlaisia ja minä olen niistä yksi. Työpaikalla oli onneksi kauhtunut papin varapaita ja hartauskin löytyi takataskusta. 

Ongelmaksi muodostui yleisöryntäys. Jouduimme keskeyttämään ruokalippujen myynnin, kun iso seurakuntasali ja muutamat eteiseen tuodut lisäpöydätkin täyttyivät ja ruokaa oli varattu vain salintäydelle. Siitä jotkut poiskäännytetyt seurakuntalaiset harmistuivat, mikä on ymmärrettävää. (Silti salaa toivon, että joulukirkotkin olisivat tänä vuonna niin täynnä, ettei kirkkoon voitaisi ottaa kaikkia kerralla.) Sitten veisautin ruokavirren ja kehotin väkeä ottamaan ruokaa, jota ei kuitenkaan oltu vielä kannettu esille. Hiki tuli pintaan. Pelkäsin niin ruuan loppumista, että menin itse henkilökunnan ruokalaan syömään puuroa. Paasto paastonaikana sopii minulle hyvin.

Tontturiviin pitäisi joskus tehdä vielä lisää tonttuja, sillä vävyt puuttuvat joukosta.