Lastenannos

Viikin pojat tykkäsivät opiskeluaikana Vihreästä grillistä, kun siellä oli suuret annokset, kunnon pihvit ja paljon ranskalaisia. Kävin siellä minäkin ainakin kerran, mutta en pystynyt paljoa syömään. Syy ei varmaan ollut ruuassa, vaan juurikin annoksen koossa. Nuorempana jouduin epätoivon valtaan, jos sain baarissa liian suuren annoksen. Tuli paha olo.

Keksin nyt, että entä jos syy olikin siinä, kun kerran lapsena olin Perttu-veljen ja vanhempieni kanssa kesälomamatkalla Joensuussa. Isä tilasi muille aikuistenannoksen, mutta minulle lastenannoksen ja jotenkin virnisteli. Minä nostin porun, että haluan aikuisten annoksen. Mikäs siinä auttoi. Yritin sitten syödä, vaikka ei millään mahtunut.  

Tuosta traumasta olen selvinnyt, mutta tänään tilasin lastenannoksen pizzaa, ja se oli ihan riittävä. Syynä ei ollut vatsani tilavuus, vaan se että olin syönyt naapurilta saatua maukasta ja mehevää palvattua hevosenlihaa vähän liikaakin.

Olen yrittänyt pitää kiinni paastonajoista ja nyt on sellainen meneillään. Pikkupaasto on ennen joulua ja iso paasto ennen pääsiäistä. En ole mikään lujaluonteinen kieltäytyjä. En osaa välttää lihaa, mutta minulla on omat juttuni. Yksi on, että kannan kaulassani krusifiksia ja muistelen Vapahtajan kärsimystä. Toinen on, että yritän hiljentyä Raamatun ääreen nauttimaan Jumalan lasten annoksia. On jotain muutakin. 

On tuntunut hyvältä kristilliseltä perinteeltä erottaa toisistaan juhlan odotus ja juhla. Se ei ole autuuden asia, mutta se auttaa iloitsemaan juhlasta, kun sen aika on.