Körtti

Joku Raamatun sana kosketti minua syvästi jo ennen rippikouluikää eräässä koulun keskusradiopäivänavauksessa. Menin uskonnonopettajan puheille ja hän rukoili puolestani. Aloin käydä Laihian seurakuntanuorissa. Nuorisotyönohjaajamme vei meitä paljon Suomen Raamattuopiston gospelkonsertteihin ympäri maata. Saimme toimia monella tavoin seurakunnassa. Se oli ihan hyvä elämänvaihe, mutta jossain vaiheessa minua rupesi stressaamaan se, että teimme niin jyrkkää rajaa. Me nuoret luulimme tietävämme kuka luokkatovereistamme ei ole uskossa. Ehkä 70-luku oli sellaista rajojen aikaa.

Lukioikäisenä menin kerran Herättäjäseuroihin. Niitä pitävät heränneet eli körtit. Siellä veisataan Siionin virsiä ja pidetään välillä lyhyitä alle 10 minuutin puheita. Laihia ei ole mikään körttipitäjä, joten väkeä oli vain jotain 50 henkeä, mutta veisuu kaikui kauniina. Siellä oli minusta hyvä nöyrä henki. Ketään ei moitittu, kaikkia pidettiin kristittyinä. Jäin koukkuun. 

Mieheni oli samanhenkinen, ja niinpä seuroista ja herättäjäjuhlista tuli meille luonteva yhteinen uskonnonharjoituksen paikka. Meidän lapsetkin oppivat pieninä juoksentelemaan herättäjäjuhlilla. Sellaiset järjetettiin myös Laihialla 1994. Olimme mukana juhlien järjestämisessä. Ne olivat Suomen sadannet herättäjäjuhlat. Se oli iso ponnistus, mutta hyvällä yhteistyöllä onnistuttiin, kun kaikki eri herätysliikkeidenkin ihmiset antoivat lahjansa käyttöön.

Herännäisyys on Suomen kirkon herätysliikkeistä ehkä löysin siinä mielessä, että ihmiset eivät sitoudu siihen yhtä vahvasti kuin vaikkapa Kansanlähetykseen, evankelisuuteen tai lestadiolaisuuteen. Liike on lähinnä sielunhoidollinen. Vaikka sitä perinneliikkeeksi moititaan, niin on se monen uskoa vahvistanut ja pitänyt yllä. Körttiläisyys ei ole myöskään lähtenyt mukaan herätysliikkeiden kirkkopoliittiseen rintamaan, kun on otettu kantaa teologisiin asioihin, kuten naispappeuteen tai homoseksuaalisuuteen. Siksi jotkut uskovaiset saattavat pitää sitä vähän mustana lampaana, poispoikenneena, liberaalina.

Se mikä liikkeessä on minun mielestäni hienosti säilynyt, on kutsuva alhaalta päin tuleva armo. Itsekorostus ja oman uskon kehuminen puuttuu seurapuheista. Puhujat ovat pääosin lähiseudun ja oman seurakunnan pappeja tai seurakuntalaisia. Puheet ovat Kristus-keskeisiä! Siksi käyn yhä seuroissa ja ehkä järjestämmekin seurat meillä, vaikka Laihialla onkin jostain käsittämättömästä syystä puhuttu pian yhdeksän vuotta pahaa körteistä. Väärä todistus on uskottu tietämättömyyden tähden. Viihdyn myös ihan tavallisessa jumalanpalveluksessa. Tai messuissa, joissa urkujen sijasta on bändimusiikki, kuten Vaasan Tuomasmessussa tai Vaasan Kotisatamamessussa. Myös näissä messuissa on hyvä henki: jokainen saa olla kristitty Jumalan armosta. 

Tervehdin sinua ystäväni tänään kevätaamuna Siionin virren 183 sanoin:

Suo, Jeesus, hellä mieli

ja ystäväisi kieli

alati ollaksemme

lohduksi toisillemme.

Pois ota mestarointi

ja tuomitseva sointi

minunkin äänestäni,

ylhäinen ystäväni.

On väsynyttä monta,

heikkoa, toivotonta,

ihmisten sanat kovat

kun heitä lyöneet ovat.

Lohduttajamme hyvä,

suo rauha enentyvä.

Sen virrata suo meihin

ja meistä uupuneihin.

(Sanat Jaakko Haavio)