Puhdasta kultaa

Ilmestyskirjan Laodikean seurakunnalle osoitettu kirje puhutteli meitä naapurin Sirkun kanssa nuorena. Halusimme olla palavia ja siihen kehotettiin: Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä kuuma. Kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma! Mutta sinä olet haalea, et kylmä etkä kuuma, ja siksi minä oksennan sinut suustani (Ilm.3:15-16).

Raamatussa kuuma viittaa usein voimakkaisiin tunteisiin, kuten vihaisuuteen, kylmä taas itsehillintään. Aamulla vähän kuumenin kun huomasin että ainakin yksi ihminen jatkaa perättömien jauhamista. Ajattelin että puhukoot minusta mitä tahtovat, kun olen omaehtoisesti pääni alttiiksi pannut. Mutta jättäisivät jo muut ihan viattomat rauhaan. Ei taida kuitenkaan olla mitään konstia, millä saisi leikattua valheilta siivet.

Mitä on olla haalea Laodikean lailla? Ensinnäkin se oli laodikealaisille tuttua. Kaupungista on löydetty jäänteitä vesijohdosta, joka toi kaupunkiin vettä kuumista lähteistä kahdeksan kilometrin päästä. Sillä matkalla vesi jo ehti jäähtyä. Raamatussa haaleus merkitsee sitä, että on hedelmätön, hyödytön, horjuu kahtaalle, palvelee kahta Herraa, ei ole Jeesuksen kanssa ja niin on häntä vastaan.

Toisenlaiseen elämään minut ja sinut on kutsuttu. Ilmestyskirjan kolmannessa luvussa kehotetaan meitä laodikealaisia hankkimaan tulessa puhdistettua kultaa (=olemaan kestäviä), pukemaan ylle valkoiset vaatteet (= peseytymään puhtaaksi Karitsan veressä, vastakohta Laodikean kuuluisalle mustalle villalle), hankkimaan silmävoidetta (näkeminen on Jeesukseen uskomista, Laodikeassa oli lääketieteellinen tiedekunta ja kuuluisaa salaisen reseptin mukaan valmistettua silmävoidetta, mutta he tarvitsivat vielä parempaa) ja luopumaan penseydestä (= olemaan innokaita ja palavehenkisiä).

Päivä oli hyvä. Oli aluekokous kiinteistöstrategiasta, hartaus eläkeläisten retkipäivässä ja omaisten tapaaminen. Iltapäivällä puhuimme kollegan kanssa siitä, miten usein saa voimaa ja rohkeutta siitä, kun työssä tapahtuu jotain merkittävää joka on jotenkin itsestä riippumatonta, lahjaa. 

Tähän sopii ystäväni Helena Aution runo, jonka hän kirjoitti  viime Tuomasmessun saarnan innoittamana:

Mitä te pelkäätte

                 olkaa rohkeita.

Seurakunta on olemassa

että uskon sana Jeesuksesta

                 leviäisi kaikkialle,

avaisi kotien ovet,

lennättäisi ilosanoman

kylien ja kaupunkien keskuuteen.

Kristityt ovat julistajia

vastuussa, että pelastuksen sana

saa tuulen

                 ja siivet.

Hyvällä sanomalla on kiire

elonkorjuun aika on lähellä.

Meidän tulisi saada uusia todistajia

joukkoomme, 

kertomaan armon ja vapautuksen

sanomaa.

Viritetään keskustelu Jeesuksesta,

Vapahtajasta, hänestä,

joka toi taivaan lähellemme.

Toivotetaan rauhaa,

tartutaan lähimmäisen käteen,

avataan unelmien laajakangas.

Voimme nähdä:

taivaan perintömaille matkaavia

on pilvin pimein,

visiona ikuinen, katoamaton perintö.

Olkaa vahvoja ja rohkeita,

älkää pelätkö, älkääkä säikkykö...

sillä Herra teidän Jumalanne kulkee

teidän kanssanne.