Tänä syksynä olen puolustanut nojatuolielämää itselleni väsymyksellä. Nyt ehdin kotiin jo ennen neljää ja torkahdettuani tuoliin katsoin viisaimmaksi siirtyä sänkyyn. Nukuin sikeät päiväunet. Tikkusin vähän vauvan lakkia suosikkituolissani, ja koira oli liimautunut läheisyyteen. Se odotti täynnä intoa heti, kun otin esiin vähän liikunnallisemmat housut.
Tapaan sitoa vyötärölle vyön ja kiinnittää Fionan flexin siihen. Silloin kädet jäävät vapaiksi kävelysauvoille. Fiona on oppinut tuntemaan tahtini hyvin. Se kulkee mallikelpoisesti hihnanmitan edellä ja jättäytyy joskus haistelemaan hihnanmitan taakse. Ulkona hiukkoi lunta, meillä oli ihana iltakävely leppeän raikkaassa pikkupakkasessa. Mietin, miten tärkeää edelläkulkijoiden olisi aina kuulostella sitä miten perässä tullaan.
Ajattelin työtäni. Sen ihania puolia on se, että saan kuulla niin mielenkiintoisia elämäntarinoita ja olla mukana ihmisten vahvoissa tunteissa. Noiden kertomusten kautta opin ymmärtämään elämää monelta kantilta. Samalla juuri nuo mielekkäät kokemukset vievät voimia. Mietin myös sitä, että ei muka jaksa lähteä liikkumaan, mutta jos vain lähtee, niin piristyy. Elämä on täynnnä paradokseja.
On niin kodikkaan näköiset matot tuvan lattialla, että en ihmettele, vaikka tekee mieli istua suosikkituoliin ja nauttia kotona olosta.
VastaaPoistaMutta liikkeelle on lähdettävä, ja siinä sitä piristyy.
Jos innostut, niin katopa heia, heia -sivuja ala merkata sinne lenkkejäsi. Mutta ei se toki ole tarpeen. Itse avasin sellaisen sivuston pojan avustuksella ja toivon, että se vielä lisää intoa liikkua, kun voi jopa siivouksetkin merkata urheiluksi...
Iloa, voimia ja lepoa sopivasti, että jaksat kulkea edellä ja perässä ja milloin missäkin on tarpeen <3
Pau, kiitos mukavasta viestistä! Jotain tuollaista motivointia varmaan tarvitsisin. Usein olen pitänyt excell-taulukolla luetteloa urheilusuorituksista, mutta nyt taisi sykevyö jäädä Syötteelle. Kaikki tuollainen itsensä kannustaminen on ihan järkevää! Valitettavasti en voi treenata kanssasi puolimaratonille, sen verran polvissa tuota nivelrikkoa, että vaikuttaa lajivalintoihin :)
PoistaMukava blogi.
VastaaPoistaLiitin suosikkeihini!
Voi kiitos Rosina! Siunausta loppukirkkovuoteen ja uuteen :)
VastaaPoistaHarmi, ettei juoksu onnistu - no, eipä tiedä, miten minunkaan käy. Toinen sääri vihottelee. Aion käydä jossain vaiheessa uimahallilla, kun siellä on kuntosalilla juoksumatto kuulemma. Se kuulostaa hyvältä ajatellen näitä talvikelejä.
VastaaPoistaMutta sinähän hiihdät, ja se on tosi kova laji. Hiihto ei ole minun lajini - paremminkin inhokkilaji, ja se juontuu jo lapsuuden kokemuksista. Siitä huolimatta pidän sitä hyvänä lajina, joka sopii muille...
:D Yhteisenä lajina meillä on pyöräily, mutta sinä ajat kauniilla mummiskalla ja minä tehokkaan näköisellä Nishikillä. Veljeni sanoi siitä kerran että onpa typerän näköinen pyörä...
VastaaPoista