Vakava minä

Tänä syksynä olen siunannut hautaan monen ikäisiä vauvoista vanhuksiin. Aina on suru läsnä, mutta toki yli 90-vuotiaan ihmisen kuolema on jotenkin luonnollinen asia. Sen sijaan pappinakaan ei totu siihen, että vanhemmat saattelevat lastaan hautaan. Tänään oli vuorossa nuori mies, vanhempiensa ainoa poika, joka oli sairastanut vakavasti monta vuotta.

Risti Efesoksessa

Tunnen miten jo tämä yksi päivä tuolla vanhempien pitkällä surun matkalla on uuvuttanut minuakin. Nuori vainaja oli syntynyt samana vuonna kuin yksi lapsistani, ja asia ehkä siksikin tuli lähelle. Samoin alkusyksystä vauvan arkku kosketti erityisen syvältä varmaan siksi että odotan lapsenlapsen syntymää.

Tänään iloitsin kuitenkin siitä, että lehdessä ollutta avointa kutsua oli noudatettu ja sukulaiset ja ystävät olivat tulleet hautajaisiin. Tiedän, että monia surevien kohtaaminen saattaa pelottaa. Osaanko sanoa mitään, entä jos alan itkeä? Ja kuitenkaan ei tarvitse muuta kuin osoittaa myötätuntoa ojentamalla kättä tai halaamalla. Jos kyyneleitä tulee, niin se osoittaa, että välität.

Papintyöni alkumetreillä mietin, miten jaksan tehdä tätä työtä, jos jostain syystä menetän uskoni ylösnousemukseen. Jumala on pitänyt uskostani huolta niin että voin seistä kerran viikossa arkun äärellä vakuuttamassa, että kaikki ei ole tässä. On enemmän kuin näemme. Kuolemassakin on olemassa toivo.

Silti joskus pelkään että uuvun, kun on paljon hautajaisia. Ne ovat niin kokonaisvaltaisia tilaisuuksia. Sitä en pidä pahana, että joudun jatkuvasti tekemisiin elämän rajallisuuden kanssa. Tiedän ja muistan, että jäljellä oleva elinaikani on joka tapauksessa lyhyt. Miten sen käytän?

Ainakaan elämää ei kannata haaskata siihen, että kerää pienistä asioista katkeruutta sydämeensä ja antaa pahanmielisyyden myrkyttää itsensä.  Luulen että jokainen joutuu kohtaamaan joskus ihmisiä, jotka kuplivat pahaa mieltä ja riitaa. Ehkä he näkevät niin paljon vikoja muissa ja itsessään ja siksi kärsivät paljon.

Herra, tiedän että kärsimys kuuluu elämään. Mutta varjele minua hankkimasta sitä tahallani. Tee minusta armollinen itselleni ja muille. Anna minun nähdä rakkaus ja ilo tässä hetkessä.