Aamulla taivas näytti kauniilta. Kamerasta oli patterit tyhjänä, mutta sain pari kuvaa kännykällä. Ilma oli lempeä, ei tuulta juuri nimeksikään, mikä on harvinaista täällä lakeudella. Seisoskelin onnellisena pellon laidalla villapaidassa ja Joukon kengissä, jotka ovat riittävän suuret ja helppo pukea nopeasti jalkaan.
Iltapäivällä kotiin päin ajellessa ajattelin miten tyypillistä on, että saa vasta juuri ennen neljää tehtyä sen työn mikä piti tehdä heti aamusta. Ja jotain jäi kotitehtäväksikin. Mietin, että erityisesti meidät äidit on sopeutettu siihen, että suunnitelmat muuttuvat pitkin päivää. Kun lapset olivat pieniä, oli turha asettaa itselleen liian varmoja tavoitteita. Mielessä piti olla joustoa päivän yllätyksiä varten.
Osasyynä tämän päivän viivytyksiin oli sähkökatko, mutta myös pitkä ruokatunti. Silloin kun työ on oikein hektisen tuntuista, kannattaa nauttia hyvästä ruuasta ja mukavien työkaverien seurasta. Sitten jaksaa taas sekä fyysisesti että henkisesti. Itseään voi näin myös palkita ahkeroinnista.
Olen uneksinut, että jos elän vanhaksi, olisin lempeäsilmäinen vanhus, joka katselee ymmärtäväisesti elämää. Luulen että tuohon päästäkseen on oltava ensin lempeä itselleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti