Rakkaita

Kun tulin töistä puoliltapäivin, nuoret olivat tulleet kotiin syömään. Tosin aamulla jo näin jengin "2+1", kun tulostin messun liturgiaa yläsalissa. Nyt joukossa oli myös Martan FB, perheen uusi tuttavuus, jolle lausuin tänä syksynä italiankurssilla opettelemiani tärkeitä idiomeja: Buengiorno. Sono Maaria. Piacere. Come stai? Avete fame? Jouko oli tehnyt hyvää karjalanpaistia, joka loppui vähän kesken. Juttelu luisti hyvin pääosin englanniksi. Italiankielenopiskeluni olen pitänyt salassa voidakseni yllättää. Olen hidas oppimaan kieliä. Mutta yritys sisälsi ajatuksen: Arvostan sinua. - Rakkaus voi olla kekseliäs.

    

Kun tulee mommaksi,
täytyy tietenkin
hankkia vatsaa.  

Päätin tekaista nopsaan marjaisan täytekakun kahveille. Olen lähes aina onnistunut  kaakunteossa. Rikoin kuusi munaa kulhoon. Hieman yllättäen talosta löytyi vain vajaa kahvikupillinen vehnäjauhoja ja saman verran perunajauhoja eli  knaftisti suurusta. Siitäkö johtui että kaakunpohja sekä paloi että oli vähän raakaa?

Lisäksi sen leikkaaminen meni osin mönkään, kun en malttanut odottaa jäähtymistä. Mutta täytin jäljelle jääneet kolot  kaakunmurenoilla, vatkasin sitäkin runsaammin  kermaa  ja lisäsin joukkoon rahkaa. Taiteellinen kaakku oli ihan hyvänmakuista, sillä välissä ja päällä  oli runsaasti mustikoita ja metsävadelmia.  Esikoinenkin söi kahden edestä: I don´t need but the baby wants some more. 

Illallisen aiomme tällä kertaa syödä reteesti ulkona eli Vaasassa. Varasimme pöydän kahdeksalle. Emme ole muistaakseni koskaan syöneet ravintolassa perheen kokoonpanolla, mutta tänä syksynä tehdään kaikenlaista uutta, onhan elämä lyhyt. Koskahan ehtisin valmistaa huomisen Tuomasmessun saarnan?