Vettä kengässä

Tänä aamuna katsoin ulos ja hämmästelin veden määrää Laihianjoessa. Sehän on kuin Mississippi. Pienenä kuvittelin nimittäin Mark Twainin poikakirjoja lukiessani, että Mississipin täytyy olla yhtä iso kuin Kyrönjoki. Sade olikin eilen harvinaisen märkää. Kai se ilmastonmuutoksesta kielii, että tulvakuvia saa nykyään ottaa sekä syksyisin että keväisin.

Todennäköisesti tuvan alla "kuopassa" on vettä. Mutta kun vesi joessa laskee niin se valuu pois. Kivijalka on koottu isoista kivistä, joten vesi ei kiipeä rakenteisiin. Tuulettuva alapohja kuivaa aiheuttamatta homehaittoja. Näin 1884 rakennetussa talossa.

Toisin on meillä töissä. Virasto haisee pahalta, tuuletuskanavat ovat puhdistamatta ja katossa on valumaveden läiskiä. Välillä toimistosihteerit pitävät sankoa alla, kun vesi tippuu rakenteista. Eikä ole toivetta remontista, vaan se siirtyy vuosi vuodelta. Talvella on kylmä, minkä tähden olen kolmen hengen työhuoneessani tyytynyt sisäseinän puoleiseen paikkaan, vaikka siinä on vain reilun metrin työpöytä. Siinä vetää vähiten. Olen ajatellut myös, miten voisin vähentää tuossa tilassa olemista minimiin.

Vielä pahempi tilanne on Laihian seurakuntatalolla. Kävin siellä maanantaina ja haju oli kuvottava.  Maassamme onnistuttiin rakentamisessa 1800-luvulla, mutta sen jälkeen on tehty paljon virheitä.

Töissä kudoin villasukkaa monta tuntia. Siinä kyllä samalla kuuntelin tarkasti ja osallistuin. Syventelimme nimittäin koulutuspäivässä rippikoulutaitojamme. Sen jälkeen oli leppoisa Tuomaspalaveri ja illalla vielä seurakuntaneuvoston kokous. Seurakuntaneuvostossa annoin Valtakunnallisten Lähetysjuhlien 2014 loppuraportin.

Puhuin ehkä turhan räväkästikin talousasioista, vaikka talousjohtajakin oli paikalla tai ehkä juuri siksi. Että meidän seurakuntien pitää osata tehdä jatkossa kaikki edullisemmin. Täytyy suunnitella ajoissa ja välttää kalliita toimeksiantoja. Täytyy käyttää vapaaehtoisia seurakuntalaisia monessa asiassa. Jotenkin kuitenkin tuntui hyvältä, kun sain sen sanottua arvovaltaisessa seurassa. Olen jo niin vanha, että minulla on velvollisuus jakaa viisauttani muille pelkäämättä että he ottavat nokkiinsa :)

Olen pelolla ajatellut, että jos muodostetaan kaikista seurakunnista seurakuntayhtymiä, vaasalaiset pääsisivät käyttämään Laihian seurakunnan metsiä ja muuta varallisuutta. Maatalousyrittäjänä ollessani toimin pitkään luottamushenkilönä seurakunnassa ja kokonaiskirkon tasolla, ja minulla on sellainen käsitys, että pienissä seurakunnissa taloudenpito on tarkkaa, vaikka virheitäkin tulee. 

Syyskuun opintomatkalla Istanbulissa tapasimme suomalaisen lähettiparin. He sanoivat, että sen täällä ainakin on oppinut, että seurakunta voi toimia kokonaan ilman omia kiinteistöjä. Asia jäi mietityttämään. Toiminta on tärkeintä.