Hänestä kasvoi iloinen, energinen ja aikaansaapa lapsi ja nuori. Mutta hän kuoli auto-onnettomuudessa 27 vuotta sitten 20-vuotiaana. Hirvi nousi tien penkalle, Suvi-Päivikki jarrutti, auto heittelehti ja paiskautui päin vastaan tulevaa rekkaa. Onnettomuudessa kuoli myös nuorin sisareni Saara, joka oli 16-vuotias. Näillä syksyn pimeillä palaan yhä mielessäni usein tuohon hetkeen liukkaalla tiellä. Kaikki tapahtui hyvin nopeasti. Elämä oli ohi yhtäkkiä. On lyhyt ihmiselämä ja iäisyys on edessä. Jo askel riittää siirtämään tulevaan toiseen elämään.
Kun muutimme tähän taloon seuraavana syksynä, äiti jätti nämä Suvi-Päivikin kupit minulle. Jossain kupissa oli pako, joku kuppi putosi lattialle ja särkyi kun meidän lapset olivat pieniä. Olen kuitenkin löytänyt internetin myynti-ilmoituksista täydennystä niin että kuppeja on edelleenkin täysi tusina. Kupeissa on erityisen viehättävää se, että kun nostaa kupin juodakseen siitä, tassilta tulee näkyviin kukkanen. Myös aluslautanen on nätti.
Viime vuosina kupeilla on ollut aika vähän käyttöä. Ei ole ollut perhejuhlia eikä ole tullut pidettyä paljon vieraita. Työni on niin sosiaalista, että olen usein vapaapäivinä aika vetämätön (niin tänäänkin). Viihdyn hyvin omissa oloissani. Nämä kupit haluan pestä käsin, ja siksikin tulee helposti valittua pöytään jotkut arkisemmat kupit. Nyt olen kyllä ajatellut, että kohta saan ystävän kylään ja sitten kahvitellaan näistä kupeista. Emme vain ole vielä saaneet aikatauluja soviteltua yhteen...
Huomaan, että kiinnyn helposti esineisiin. Tämä vanha talo on täynnä rakkaita esineitä. Silti haluaisin ajatella, että kaikesta tällaisesta voi luopua, kunhan saisi pitää rakkaat ihmiset lähellään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti