Nojatuoli on taas saanut palvella vapaapäiväläistä koko päivän. Aamupäivän tauolla harjoittelin vauvanhoitoa Sissikissan kanssa. Illansuussa kun tikkuamistahti kiihtyi, Raita piti huolta siitä että tunnelma pysyi rauhallisena. Se makasi tuolin korjun päällä ja kehräsi yhtäjaksoisesti varmaan kolme tuntia.
Käsityökin on välineurheilua. Ei ollut sopivan kokoisia pyöröpuikkoja, joita pöksyjen mallissa suositeltiin. Mutta onneksi oli omaostamat bambuiset sukkapuikot sileää ja ebenpuiset kairaa varten. Vielä tarvittiin äidiltä perityt metalliset kutimet jatkoksi. Välillä piti nimittäin kutoa seitsemällä puikolla, olletikkin siksi että nykyvauvat käyttävät paksumpia toppauksia kuin meikäläisen kuivittelemat neljä harsovaippavauvaa. Kuopukselle varmaan ostettiin kyllä joskus kaupan vaippoja ja saattoi hän saada joskus pilttimuonaakin.
Kerran menin isän luo lainaamaan jotain virkkuuneulaa ja hän sanoi, että ota kaikki äidin puikot ja neulat, minä en käsitöitä tee. Se oli ihan hyvä perintö.
Mietin tikutessani, että monet tuntuvat luulevan että toiset pääsevät helpommalla kuin on itse päässyt. Muistelin elämäni haasteita. Agronomiksi opiskellessani oli opiskeluaikana tosi tiukkaa, mutta oli kunnia-asia selvitä. Muistan että sain ensimmäisenä vuonna vain 5100 markkaa opintolainaa ja sillä sinnittelin koko talven. Opintorahaa ja muuta rahallista tukea en saanut. Kotoa sain kyllä voita ja juustoa ja joskus isä muisti kysyä otatko vähän junalippuun. Pidin kirjaa kaikista kuluista. Kerran mietin pääni puhki mihin olen hukannut tänään yhden markan. Sitten juuri ennen uneen vaipumista muistin, että annoin sen yhdelle alkoholistimummalle, vaikka arvasinkin että hänen tarinansa oli valetta.
Ei meidänkään lapsia ole pilalle paapottu. Näyttää siltä, että ovat perineet sisukkuutta ja ovat oppineet kohtalaisesti pärjäämään tässä maailmassa. Toivottavasti ovat saaneet rakkautta tarpeeksi. Sen jakaminen ei tosin vieläkään ole myöhäistä.
Välillä syötiin Joukon kanssa ihana illallinen. Jouko siis osallistui byxorien valmistukseen tekemällä minulle ruokaa: spagettia ja jauhelihakastiketta. Jauhelihassa oli ihanasti Cayennepippuria. Opimme nauttimaan tuosta tulisesta mausteesta, kun olimme joskus parikymmentä vuotta sitten Egyptissä. Olimme silloin kovin väsyneitä kun menimme sinne. Makasimme lähes kaikki päivät rannalla ja välillä söimme tukevasti ja hieroimme toisiamme aurinkorasvalla ja nautimme ilmastoidusta huoneestamme. Sitten taas jaksoi lähteä joka aamu ja ilta lypsylle seuraavaa lomaa odotellessa.
Mulla on vieläkin keittiön seinässä Hesarista leikattu Karin pilapiirros vuodelta 1989, missä tuvassa hyörii iso lauma lapsia, ja tuhti emäntä suunnittelee, että jos saadaan kesällä lomittaja niin me lähdetään seksilomalle. Näin olen kääntynyt muistelemaan hauskoja asioita. Elämän kuuluu olla juuri sellaista kuin se on, niin että siihen sisältyy sekä raskasta että kevyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti